22. heinäkuuta 2016

Viimeisen lomapäivän...




...viettoa kotona!











Syy siihen, miksi olemme viime päivät
viettäneet täällä kotona, on siinä, että
mökillä meillä on ampiaisongelma.
Kyllä, ulko-oven yläpuolella oli pieni reikä,
ilmeisesti siitä on mennyt joskus johto ulkovalolle.
Siitä reijästä ampparit ovat menneet seinänväliin ja tehneet sinne pesän.
Minä sitten aloin myrkyttämään pesää sillä
seurauksella, että ampiaiset tunkivat seinän toiselle puolelle, eli
meidän mökin keittiöön.
Niitä tuli yksitellen jostakin reijästä, joten myrkytimme myös
sitä kautta.
Tyhjensimme keittiön ja laitoimme kunnon myrkyt sekä
sisä- että ulkopuolelta.
Tätä toimenpidettä jatkoimme muutaman päivän ja
siksi mökillä ei ole voinut olla.
Tänään pitäisi mennä siivoamaan "raadot" pois ja toivoa,
että pesä on nyt tuhoutunt.
Sääli sinänsä tuhota pesä, mutta kun pesä
oli aivan kulkureitillä ja harmittavaisesti juuri oven yläpuolella
halusin niistä eroon.

Tänään on viimeinen lomapäiväni tältä erää,
eli maanantaina taas työt kutsuu.
Onneksi elokuussa on vielä viikon loma.
Vaikka aurinko ei tänään ole paistanutkaan on
ulkona tosi lämmin.
Aurinkohattua ei tarvita, mutta kahvit
tarkenee hyvin juoda terassilla.

Mukavaa viikonloppua ja peukut
pystyyn, että olemme voittaneet taistenlun
noita ampiaisia vastaan ja voimme palata taas
mökkeilemään viikonlopuksi!



6 kommenttia :

  1. Kauniita kuvia. Voi ampiaiset, inhottavia. Toivottavasti ovat ymmärtäneet lähteä ja te pääsette mökkeilemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 Olen samaa mieltä noistä pörisevistä otuksista...siellä niitä pörrää vieläkin! Mä niin ahdistun joka kerta kun käymme tarkistamassa tilanteen. Tänäänkin oli aika monta kuollutta ampparia keittiön pöydällä ja lattialla...:(

      Poista
  2. Voi ei. Harmillista, kun tekevät pesiä asuinrakennuksiin. Meillä oli kerran vähän vastaavanlainen tilanne mutta onneksi eivät päässeet sisälle asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin kurjaa...ei voida siellä nyt olla ollenkaan...keittiö on tyhjennetty astioista. Nyt vaan odotellaan että tää "painajainen" olisi pian jo ohi!

      Poista
  3. Taitaa olla ampaiset kaikkien riesana tällä hetkellä, myös parvekkeella, aivan ydin keskustassa. Leppoista viimeistä lomapäivää ja toivottavasti amppari ovat poissa, mökiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös kuullut, että niitä on paljon ja ovat kiukkuisia...onneksi oollan vältytty pistoilta!

      Poista