29. marraskuuta 2018

Eilen puuroa...




...tänään glögiä! 






Kyllä se joulu sieltä tulee, ainakin makujen suhteen.
Voisi luulla, että blogini on muuttunut ns. ruokablogiksi, mutta
ei hätää kyllä muutakin on tulossa.
En ole ehtinyt kuvailemaan päivänvalossa ja illalla töiden jälkeen
on jo niin pimeää, ettei kuvaamisesta tule yhtään mitään.

Tänään oli kylmä ja tuulinen päivä ja nyt vihdoin
viimein muistin ostaa kaupasta glögiä.
Töiden jälkeen olikin ihana käpertyä sohvalle juomaan
lämmintä glögiä ja muutama piparikin siinä meni.

Olettekos muuten kokeilleet tähtianista glögiin?
Antaa mukavan vivahteen ihan tavalliselle kaupan glögille kun laittaa
muutaman tähtianiksen antamaan makua.
Tähtianis on paitsi kaunis niin siitä tulee aivan mahtava
jouluinen tuoksu.
Kannattaa kokeilla.

Mukavaa iltaa
toivottaa

28. marraskuuta 2018

Nyt sitä saa...




...joulupuuroa!







En ole oikeastaan koskaan tykännyt puuroista, mutta
riisipuuro tekee poikkeuksen.
Rakastan riisipuuroa ja sen päällä kanelisokeria.

Tänään alkoi tehdä mieli riisipuuroa ja mies toi töistä tullessaan
puuroriisiä , niinpä pian kattila porisi jo hellalla ja ihana riisipuuro
valmistui juuri sopivasti iltapalaksi.
Kyllä kunnolla ja ajan kanssa haudutettu riisipuuro
on sitten hyvää.

Tuli niin jouluinen fiilis, paitsi puurosta puuttui se manteli.

Terkuin

25. marraskuuta 2018

Pastasalaatti...




...Murenan tapaan!






Blogi-illassa Salon Herkku ja lahja Murenassa oli tarjolla ihanaa pastasalaattia.
Tänä viikonloppuna tein ison kulhollisen tätä kyseistä salaattia lounaaksi ja
mies paistoi vielä pieniä leipäsiä salaatin kaveriksi.

Tämä salaatti on aika ruokaisa ja ainakin minun vatsani tuli tuosta 
ihan täyteen.

Ohje on noin 10:lle ruokailijalle ja minä
teinkin sitä 1/4 osan ja sitä jäikin vielä hyvin joten huomenna ei tarvitse 
salaattia tehdä.

Pastasalaatti

(10 annosta)

500 g kukkapastaa
1 dl basilika-oliiviöljyä
1 dl valkoista balsamicoa
2-3 rkl ligurialaista pestoa
1/2-1 tl valkosipuli-chilibruchettaa
1 dl kirsikkatomaatteja
1 dl marinoitua sipulia
1 kurkku
1/2 rasiaa punaisia viinirypäleitä
2 persimonia
rucolaa

Koristeluun:

2 palloa mozzarellaa
1 rkl pestoa
loraus basilika-oliiviöljyä
1 pkt parmankinkkua
balsamicosiirappia

Keitä pastaa kiehuvassa vedessä 6 min.
Pilko kurkku, kirsikkatomaatit, sipuli, viinirypäleet ja persimonit
pieniksi paloiksi.
Tee kastike, sekoita oliiviöljy, balsamico ja pesto keskenään.
Valuta ja jäähdytä pasta ja tämän jälkeen kaada kastike sekaan.
Lisää pilkotut ainekset sekä rucola (jonka minä unohdin kokonaan)
pastan joukkoon. 
Marinoi pieneksi pilkottu mozzarella pestolla ja lorauksella basilika-oliiviöljyä.
Asettele mozzarella salaatin päälle ja koristele koko komeus
vielä pilkotulla parmankinkulla.
Lorauta juuri ennen tarjoilua vielä
balsamicosiirappia salaatin päälle.

Kannattaa kokeilla.

Hyvää sunnuntai iltaa kaikille!

20. marraskuuta 2018

No, onhan ne ihan parhaat...




...ne ekat joulutortut!






No niin, nyt on sitten virallisesti tämäkin joulu avattu.
Paistoin nimittäin ne ihan ensimmäiset joulutortut.

Kyllä se vaan niin on, että ne ekat maistuvat parhaimmilta ja
tiedän, että ehdin näihinkin kyllästyä jo ennen joulua.

Piti kaupasta napata mukaan vielä glögiäkin,
mutta kotiin tullessani huomasin, että en sitten muistanutkaan.
Kyllä maistui tortut hyviltä kahvinkin kanssa ja kyllä,
söin kaksi!

Mukavaa tiistai iltaa kaikille!

Halauksin

19. marraskuuta 2018

Ja niin hiipii...




...kotiin Joulu!






Viikonloppuna muutama joulukoriste pääsi jo kotia koristamaan.
Viime viikolla Murenan blogi-illasta lähti mukaan Petterille kaveri.
Ostin nimittäin vuosi sitten tuon mustan poron ja nyt se sain kaverikseen
hiukan pienemmän saman lajin edustajan.
Yhden joulutähdistä laitoin lipaston päälle,
mutta valo siihen syttyy hiukan myöhemmin.

Joulu meillä hiipii kotiin pikkuhiljaa jo aika aikaisin, mutta
heti joulun jälkeen koristeet saavat mennä takaisin kaappiin.

Kävin myös pitkästä aikaa kirpputorilla ja löysin sieltä aika
kivan tanssiva pari-patsaan.
Mikään jouluinen koriste se ei ole, mutta näytti niin kivalta
ja hintakin oli vain 3e joten se sai meiltä uuden kodin.

Jos joulumieltä ei meinaa mistään löytyä niin tähtianis ja piparkakku tuoksuineen
saa joulumielen heräämään ihan varmasti.
Niin ihana tuoksu.

Mukavaa alkanutta viikkoa!


17. marraskuuta 2018

Uusi ruokapöytä...




...keittiöön!







Joskus asiat tapahtuvat tosi nopeasti.
Olen jo jonkin aikaa puhunut miehelleni, että haluaisin keittiöön
pyöreän neljän hengen ruokapöydän.
Nyt kun olemme kahdestaan emme tarvitse enää kahta kuuden hengen
ruokapöytää ja nuo vanhat keittiön tuolit olisi tarvinnut korjata, mutta
siihen en enää halunnut ryhtyä.
Äitini kunnosti nuo tuolit meille vuosia sitten ja nyt se olisi ollut taas edessä.

Laitoin yhtenä aamuna ennen töihin lähtöä keittiön ruokaryhmän myyntiin
fb-kirppikselle ja kas illalla sekä tuolit ja pöytä oli myyty.
Joskus asiat vaan tapahtuvat tosi nopeasti.

Uuden pyöreän ruokapöydän löysin Jysk:stä ja se on valkoinen ja
siinä on trumpettijalka, ihan niin kuin halusinkin.
Tuolit löytyi myös Jysk:stä ja halusin ne mustina sillä ruokailuhuoneessa
meillä on saman tapaiset tuolit valkoisina.
Nämä mustat käyvät hyvin lisätuoleiksi ruokailuhuoneen pöydän päätyihin
jos pöytä halutaan kattaa kahdeksalle ruokailijalle.

Mustia valaisimia oli vanhan pöydän päällä kaksi, mutta
nyt vain yksi sai jäädä siksi aikaa, kun löydän siihen uuden valaisimen.

Mitäs pidätte tästä muutoksesta ja nyt saa ehdottaa millainen 
valaisin mielestäsi sopisi pöydän yläpuolelle?

Täällä on viikkosiivous saatu tehtyä ja kohta mies alkaa savustaa
kalaa ja minä teen kyytipojaksi valkosipuliperunoita.

Aurinkoista lauantaita!

16. marraskuuta 2018

Jälleen ihana blogi-ilta...




...Salossa, Herkku ja Lahja Murenassa!






Viime viikolla Herkku ja Lahja Murenan väki Salossa järjesti
taas ihanan blogi-illan.
 Tarjolla oli aivan ihania herkkuja, jotka Murenan tytöt olivat loihtineet.
Aivan ihanaa oli tuo pastasalaatti jota on aivan pakko kokeilla.

Saimme tutustua Bloomingville-tuotteisiin ja niin suloisia 
olivat nuo lasten ihanat kuppikakut ja jätskit ym.
jotka olivat puisia siis todella kestäviä.
Tässä oiva lahjavinkki perheen pienimmille leikkikeittiöön.

Herkku ja Lahja Murenaan oli jo tullut joulu ja tarjolla oli
toinen toistaan kauniimpia joulukoristeita, sisustustarvikkeita ja
lahjaideoita pukinkonttiin.
Ihan ylitse muiden täytyy kehua tuota tuotteiden esillepanoa,
sen Murenan väki kyllä osaa.
Vaivaa on todella nähty somistuksessa ja kyllä silmä lepäsi.

Nyt teilläkin on mahdollisuus hankkia jotakin kivaa pukinkonttiin
Murenan tuotevalikoimista.
Verkkokaupasta saatte koodilla BLOGIJOULU 10% alennuksen
normaalihintaisista tuotteista ja tämä koodi on voimassa vuoden
loppuun 31.12.20018 asti.

Hyvä vinkki, että tuo Simon Cóll Cointreau-likööri maitosuklaa
on aivan ihanaa vaikkapa uuden vuoden juhliin kuohuviinin kaveriksi.
Suklaasta on helppo "veistää" isoja lastuja vaikkapa juustohöylällä tai juureskuorijalla.
Kannattaa kokeilla.

Verkkokauppaan pääset tästä.
(KLIK)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

11. marraskuuta 2018

Hyvää isänpäivän iltaa...




...kaikille isille!






Tänään on ollut isien juhlapäivä.
Meidän molemmat lapset tulivat eilen kotiin.
Illalla teimme tortilloja ja aamulla laitoimme 
 yhdessä oikein kunnon aamupalan.

Miehelläni oli toiveena saada Brita-kakku ja sen hän sai banaanilla
ja suklaalla höystettynä.

Iltapäivällä lähdimme käymään mieheni isän ja minun isäni haudoilla.
Äitini kutsui meidät syömään ja olikin taas niin ihanaa päästä 
valmiiseen pöytään.

Eilinen koulupäivä sujui esitysten merkeissä.
Oma esitykseni meni ihan hyvin tosin muutaman jutun
unohdin, mutta nämä ovat hyviä harjoituksia ja niistä oppii
joka kerta jotakin uutta.

Mukavaa isänpäivän iltaa kaikille!


8. marraskuuta 2018

Ihanat uudet herkut...




...lakritsin ystäville!






No, nyt löytyi kaupan hyllystä oikein herkkujen herkut!

Näin mainoksen Annasin lakritsin makuisista pipareista ja tänään
ostin paketin kokeeksi...ja ne vei kielen mennessään.
Tykkään tuosta piparin ja lakritsin kombosta ja nämä piparit tuoksuivatkin
ihanasti lakritsilta.

Toinen herkku lakritsin ystäville on nuo ihanat
lakritsi pallot jotka on suklaalla kuorrutettu.
Aivan ihanat herkut kahvipöytään tai muuten vain makeannälkään.
Meinasi mennä kyllä koko pussi noita palleroita kerralla.
Niin hyviä ne on!

Kannattaa kokeilla!

Meillä on koulussa lauantaina esityspäivä. 
Tämä on jo toinen esitys ja tällä kertaa aiheena on eri sisustustyylit.
Sain teollisen- eli industrialtyylin esityksen aiheeksi ja
nyt jo jännittää ihan kivasti.

Mukavaa torstai iltaa kaikille, oikeasti nyt on jo
torstai.
Miten aika meneekin niin nopsaan.

Terkuin

7. marraskuuta 2018

Kun pää...




...lyö tyhjää!






Taas on tullut aika miettiä joulukortteja, tai oikeastaan olen
asian kanssa jo pahasti myöhässä.
Yleensä kortit ovat tässä kohtaa jo valmiina, mutta nyt pää lyö 
joulukortti-ideoiden kanssa ihan tyhjää.

Kuulun niihin ihmisiin, jotka tekevät joulukortit itse, mutta
kieltämättä nyt on käynyt mielessä, että
voisin tänä vuonna teettää joulukortit jostakin kuvasta.

Mies toi työpaikaltaan mustaa pakkauspahvia, joka oli toiselta
puolelta ruskeaa aaltopahvia,
Tästä pahvista ajattelin aloittaa korttien tekemisen, mutta voi olla
että en saa mieleistäni ideaa ja päädyn vielä tilamaan kortit muualta.

Teetkö Sinä itse joulukortit vai lähetätkö kortteja ollenkaan?

Minä tykkään lähettää ihan perinteisen joulukortin tekstiviestin tai
sähköpostin sijaan ja on kyllä niin ihanaa myös saada joulukortteja.
Tosin nykyään se taitaakin olla aika harvinaista herkkua.

Mukavaa keskiviikko iltaa kaikille!