30. syyskuuta 2018

Muistattekos...




...sen vanhan ajan lihapiirakan?






Eilen minulla oli koulupäivä ja oltiin ns. "jännän äärellä"  sillä meillä
oli kurssin ihan ensimmäiset esitykset.
Esityksien aiheet olivat historian eri tyylisuunnat ja oma esitykseni käsitteli uusrenessanssia.

Kyllä jännitti, sillä en todellakaan ole mikään esiintyjä, mutta
kaikkien esitykset menivät todella hyvin.

Illalla tein lapsuudestakin tuttua lihapiirakkaa.
Muistattekos, sen jauhelihaa ja riisiä sisälleen kätkevän ihanan piirakan?


Vanhan ajan lihapiirakka

Pellilliseen piirakkaa tarvitset:

2 pkt voitaikinaa
400g jauhelihaa
1 iso sipuli
2dl riisiä
(keitä riisi 4dl suolalla maustetussa vedessä kypsäksi)
3 keitettyä kananmunaa
1tl valkopippuria
1tl jauhettua mustapippuria
1tl paprikajauhetta
1tl cayennepippuria

Sulata voitaikinat kunnolla ja kauli toinen taikina pellille piirakan pohjaksi.

Hienonna sipuli, paista sipuli ja jauheliha kypsäksi ja mausta.
sekoita joukkoon riisi ja kypsät, haarukalla hiennonnetut kananmunat.
levitä hiukan jäähtynyt täyte pohjataikinan päälle.
Kuli toinen taikina kanneksi ja tee siitä hieman isompu kuin pohjataikinasta.
Taita kannen reinat pohjan alle ja voita haarukalla painella reunoja, jotta
reunat pysyvät kunnolla kiinni eikä täyte pääse valumaan ulos.
Pistele kanteen vierä reikiä haarukalla.
Voitele pinta vielä kananmunalla ja
paista 200 asteessa n. 30 min.


Piirakka sopii hyvin vaikkapa illanistujaisiin teen ja raikkaan
salaatin kanssa.

Mukavaa sunnuntaita kaikille! 

28. syyskuuta 2018

Kakola, myymälä...




...jossa myydään sisustustuotteita!




(Tuotteet saatu bloginäkyvyyttä vastaan.)


Turussa vanha vankila Kakola lopetti toimintansa vuonna 2007 .
Silloin valmistui uusi Saramäen vankila ja Kakolan vanhan vankilan 
rakennukset jäivät tyhjilleen.

Myöhemmin Kakolan vankila alkoi kiinnostaa yleisöä ja
siellä aloitettiin opastetut vankilakierrokset.

Vuonna 2015 vankilarakennuksiin rakennettiin asuntoja ja asuntojen lisäksi
kokonaisuus sisältää runsaan palvelutarjonnan asukkaille kuin myös vierailijoille.
Monipuoliset palvelut lisäävät Kakolan houkuttelevuutta sekä antavat mahdollisuuden 
uudenlaiseen elämäntapaan.

Kakolassa toimii nykyään ravintola, panimo ja Kakolan myymälä, joka myy vankityönä valmistettuja tuotteita,
kuten sienijakkaraa sekä päivitettyjä uutuustuotteita.
Kaikki varmasti muistavat lapsuudesta tuon ihanan sienijakkaran ja nyt
sienijakkaraa saa moderneihin kotiin sopivalla värityksellä eli mustana.
Jakkaraan voit käydä tutustumassa täällä.

Myymälä sijaitsee siis vanhassa Kakolan vankilassa osoitteessa
Graniittilinnankatu 2
20100 Turku

Verkkokauppaan löydät täältä.

Kaikki Kakolan myymälän tuotteet liittyvät jollakin lailla Kakolaan tai vankilamaailmaan.
Vankilatuotteiden saatavuus on kausiluonteista  esim. tuota mustaa sienijakkaraa valmistetaan
vain pieni erä kerralla.

Kakola myymälällä on myös verkkokauppa ja sieltä voit tilata tuottieta
minne tahansa Suomessa.

Karoliina, Kakolan myymälästä, lähetti minulle 
Kakola-peltimukit ja nämä sopivatkin hyvin mukaan otettavaksi syksyiselle metsäretkelle,
eikä tarvitse pelätä, että mukit menisivät rikki.

Kannattaa käydä tutustumassa tuotteisiin ja itse ihastuin tuohon
mustaan sienijakkaraan joten laitoin sen hankkimisen harkintaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!


26. syyskuuta 2018

Voiko hyvän...




...saada halvalla?






Tänään löysin Lidl:stä kauniin ja todella edullisen termoskannun.
Meillä tuntuu kahvia jäävän paljon kahvinkeittimen kannuun,
joten ajattelin, että termoskannu voisi pelastaa tilanteen.

Saako hyvän halvalla?
Hyvää termoskannua on vaikea löytää, mutta mitkä sitten ovat
hyvän termoskannun kriteerit?
Tärkein on tietysti se, että kahvi pysyy siinä hyvän makuisena
ja tarpeeksi kuumana.
Ja plussaa on ulkonäkö.
Ei ole kivan näköistä iskeä kahvipöytään Airamin perinteistä termaria,
mutta metsäretkelle se sopii mainiosti.

Tämä termoskannu oli paitsi edullinen myös kaunis.
Siitä on hyvä kaataa kahvia ja se ei tiputa.
Nyt testaan kestääkö kahvi siinä kuumana ja hyvänmakuisena vai
meninkö halpaan?
Mutta kaunis se on ja hintakin alle 7e!

Mukavaa keskiviikkoa!

23. syyskuuta 2018

Niin se viikonloppu...




...taas vierähti!






Jos meni viime viikko nopeasti, niin kyllä meni
tämä viikonloppukin.

Perjantaina tulin töistä kotiin kaupan kautta ja sitten
siivottiin koko huusholli miehen kanssa.
Ennen aina siivosin torstaisin ja perjantaisin käytiin kaupassa, 
mutta nyt torstai on minulla aika useasti koulupäivä, joten
siivouspäivä on niillä viikoilla pakko siirtää perjantaille.
Tosin nyt viime aikoina olen luistanut hiukan koko siivouksesta.

Viime viikolla meni työpäivän jälkeen kolme iltaa niin,
että kävin kotona vain kääntymässä.
Tiistaina oli töissä vanhempainilta, keskiviikko ja
torstai vierähti koulussa.

Tämä viikonloppu meni etätehtäviä tehdessä ja
leivoin minä eilen pullaakin.

Löysin muuten Habitare-messuilta kivan seinäkalenterin
tuohon työpisteelle ensivuodeksi.
Kalenteri oli hyvässä tarjouksessa messuilla, sillä se maksoi 10e ja
kun verkkokaupasta sitä katselin oli hinta 23,90.
Kalenteri on OHTO Nordic Home:n Paluu juurille- kalenteri ja 
se sopii täydellisesti tuohon työpöytäni yläpuolelle.
Jouduin tosin hiukan siirtämään tuota metallista muistilapputelinettä
ja seinään jäi hiukan ikävä jälki, mutta kalenterille löytyi hyvä paikka.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!
 

19. syyskuuta 2018

Nyt ei ole...




...vapaa-ajan ongelmia!






Nyt, kun koulu on kunnolla alkanut tuntuu siltä,
että täällä ei allekirjoittaneella ole
vapaa-ajan ongelmia.
Sen verran on etätehtäviä jo annettu ja osa etätehtävistä käsittääkin koko
opiskelun aikana käytyjä asioita.

Mielessä pyörii jo paljon ajatuksia tulevista tehtävistä ja
ja pikkuhiljaa niitä voi jo alkaa työstämäänkin sitä mukaa,
kun opimme uusia asioita.

Täällä blogin puolella voi postaustahti hiukan hidastua,
mutta täällä ollaan edelleen.

Mukavaa viikkoa kaikille!


17. syyskuuta 2018

Kuvasatoa...




...Habitaresta!






Eilen, Habitaren viimeisenä päivänä, kävimme mieheni kanssa
tutustumassa tämän hetken trendeihin.
Mitään kovin mullistavaa en siellä nähnyt, mutta tuo värimaailma 
puhutteli minua, kauniin murretut sävyt sopivat hyvin syksyyn.

Myös joulua oli jo esillä, mutta siihen en tunnusta olevani
vielä ihan valmis...ei ihan vielä.

Kävin kuuntelemassa myös Avotakka-lehden sisustustoimittaja
Anna Aromaan puheenvuoroa siitä, millaiset kodit puhuttelevat ja 
bloggaaja Kerttu Pylvänäistä, jota haastatteli Sami Sykkö.
Kerttu Pylvänäinen kirjoittaa blogia Modernisti kodikas.

Ehditkö Sinä käydä Habitaressa?

Tässä melkoinen kuvapläjäys minusta kauneimmista
jutuista Habitaressa 2018.

Mukava alkanutta viikkoa kaikille!


14. syyskuuta 2018

Nyt kun olen opiskelija...




...tarvitsen myös koulupöydän!






Vaikka lapset ovatkin jo muuttaneet pois lapsuudenkodistaan, on 
heillä silti vielä molemmilla omat huoneet tallella.
Joskin hiukan eri tavalla sisustetut.

Tyttären huoneesta sisustin vierashuoneen ja nyt pojan huoneeseen
tein itselleni työpisteen opiskeluja varten.

Tarvitsen ison pöydän ja tyttären vanha koulupöytä onkin juuri sopiva
tähän tarkoitukseen.
Kerran jo yritin pöytää myydä, mutta ei mennyt kaupaksi ja 
hyvä niin, sillä nyt pöydälle tuli käyttöä.

Eilen kävin Jysk:ssä ja ostin seinälle uuden harmaan kellon,
(Ja tuo kello ei tikitä!)
sekä pikkuisen hyllykön pöydän yläpuolelle.
Tuo muistilapputeline oli ennen eteisessä ja se oli messingin värinen.
Eilen suhautin sen mustaksi spray-maalilla.
Siihen onkin hyvä kiinnitellä lippusia ja lappusia.

Kynäpurkit ja iso kori, jonne laitoin lahjapaperirrullat yms. 
ovat myös Jysk:n valikoimista.

Kyllä nyt kelpaa opiskella.

Ihanaa viikonloppua!

11. syyskuuta 2018

Syksy on...




...täällä!






Rakastan syksyn pimeyttä ja sitä, että saa poltella kynttilöitä.
Meillä tosin sytytellään kynttilöitä myös kesäisin, mutta
syksyn pimeinä iltoina ne tuovat kotiin ihanaa tunnelmaa.

Kesäisin poimin kukkia maljakkoon pihalta, mutta nyt on ostettava
kimppu kaupasta.
Tänään ostin krysantteemikimpun, jossa oli kolmenlaisia
krysantteemeja ja sainkin samasta kimpusta kukkia moneen eri maljakkoon.

Valkoiset oksat laitoin samaan korkeaan maljakkoon sohvan sivupöydälle, 
 yksi kukka katkesi oksia maljakkoon laittaessani ja sen nappasin
 pieneen yhden kukan maljakkoon.
Vihreät laitoin sohvapödälle.
Yksi kimppu ja moninkertainen ilo

Nyt, kun ulkona sataa ja syksyn myrskyt kolkuttelevat jo ovella
 on kiva ostaa kukkia maljakkoon ihan omaksi silmäniloksi.

Mukavaa tiistaita kaikille!