5. maaliskuuta 2017

Unelmaiset vai...




...Anelmaiset?









Pitkään olen ihaillut noita Unelmaiset-villasukkia,
mutta omaan makuuni ne ovat hiukan liian romanttiset
kukkineen päivineen.
Niinpä päätin kokeilla mallia ihan omansta päästäni
ja jätin nuo kukat ja nauhat pois.

Aloitin neulomaan sukkaa luomalla 70 silmukkaa ja 
jaoin ne neljälle puikolle. 
Silmukat eivät mene neljälle puikolle tasan, joten
kahdelle puikolle tuli 17 silmukkaa ja
kahdelle 18 silmukkaa.
Ensin neuloin resorin ja siihen tein pientä palmikkoa,
eli neuloin neljä kerrosta kaksi oikein
kolme nurin ja viidennellä kierroksella neuloin oikeat
silmukat niin että neuloinkin ensin taaimaisen
oikean silmukan ja vasta sitten ensimmäisen.
Voit ottaa ensimmäisen silmukan pois apupuikolle
ja neuloa sen sitten siitä.
(Kylläpä on vaikea selittää.)
Mitään mittoja minulla ei ollut, eli resoria neuloin
ihan fiiliksen mukaan ehkä n. 8cm.
Sitten aloitin kuvioneuleen ja
sen keksin omasta päästä ja hiukan katoin mallia 
noista Unelmaiset sukista.
Ennen nilkkaresoria kavensin silmukoita sieltä täältä
niin, että puikoille jäi 14 silmukkaa.
Sitten neuloin kantapään normaalisti ja jakaterään
taas kuviota.

Mallina kuvissa toimi tyttäreni,
joka uhkasi jo omia nämä sukat!

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

28 kommenttia :

  1. Suorastaan upeita ovat nuo sinun Unelmaiset ja värimaailma niisä on niin kaunis♥!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Ostin muutamaa lankaa ja loput otin mitä kotoa löysin. Natsaa kyllä aika hyvin yksiin!

      Poista
  2. Upeat ja ihanat! Portaikko on myös mun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Portaikko kaipaisi kyllä surkeasti uutta maalia pintaan!

      Poista
  3. Kauniit sukat!
    Melkein noita katsoessa, haluan opetella neulomaan sukat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Opettele ihmeessä! Tyttäreni ei ole koskaan neulonut sukkaa ja neulonut yleensäkin viimeksi yläasteella. Tänä viikonloppuna hänkin innostui ja opetin hänelle sukan neilomisen. Oppi kerrasta ja niin hieno tuli kantapäästäkin!
      Neulominen koukuttaa mukavasti!

      Poista
  4. Ihanat <3
    Oletpa kyllä melkoinen taituri!

    VastaaPoista
  5. Aivan ihanat sukat! Oletpa tosi taituri!
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Kyllä on ihanat sukat!<3 Ei ihme, että tyttäresi noita himoitsee.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Hiukan taisi tulla liian isot tyttärelle...voi olla että saankin pitää ne itse!

      Poista
  7. Tosi ihanat! Taitava sinä! :) Ja väritkin toimii tosi kivasti yhteen! Kelpais mullekin! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuo oli kyllä sattum, että nuo värit sopi noin hyvin Ei ollut mitenkään ennalta suunniteltu juttu!

      Poista
  8. Sukat minun makuuni, ei liikaa krumeluuria ja härpäkkeitä 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä ja siksi jätin ne kukat ja krumeluurit pois! <3

      Poista
  9. Mulla on parit anelmaiset. Olen tuntenut Anelmaisten tekijän jo varmaan 10 vuotta :) taisin olla ensimmäisiä sukkatilaajia häneltä :)

    VastaaPoista