20. tammikuuta 2018

Puuterointi pakkasella...




...kannattaa!






Jossakin aiemmassa postauksessa kerroinkin jo, että
kärsin sellaisesta viheliäisestä vaivasta kuin ruusufinni.
Hyi että mikä sana ja mikä vaiva, mutta
nyt olen löytänyt vaivaan helpotusta puuterista.

Ruusufinni on couperousa-ihon hiukan jo pahempi muoto,
hankalampi hoitaa.
Minulla ruusufinni tekee poskiin näppylöitä, kuin finnejä, mutta
puristettaessa niistä ei tule mitään ulos.
Näppylät ovat usein kipeitä ja ilmestyvät iholle yhtäkkiä
ja lämpötilojen vaihtelut auttavat ruusufinniä puhkeamaan.
Minulle kevät ja syksy ovat ne pahimmat.
Keväällä kevätaurinko kun alkaa porottaa niin näppylät ilmestyvät
ja syksyllä taas ilmojen viilentyminen tuo tuon vaivan tullessaan.

Nyt olen huomannut, että tuiskussa ja tuulessa ruusufinni-ihoni
on ollut rauhallisempi sillä olen käyttänyt puuteria ihon suojaamiseen.
Käytössäni on kaksi eri irtopuuteria, jota sipaisen iholle aamuisin.
Toinen on ihan väritön, valkoinen puuteri, joka ei tee ihoa
puuteroidun näköiseksi vaan antaa luonnollisen, mattaisen pinnan.
Toinen puuteri tuo iholle hieman väriä ja sopii meikkivoiteen päälle hyvin.

Harmittaa, kun en aikoinani ymmärtänyt kärsiväni
couperousa-ihosta ja se pääsi pahenemaan ruusufinniksi.
No, tämän vaivan kanssa olen oppinut elämään 
ja se ei koskaan häviä, mutta oireet helpottavat oikealla hoidolla.

Nenän puuterointi siis kannattaa!

Mukavaa viikonloppua!


2 kommenttia :

  1. Harmillinen vaiva, mutta kiva kun olet noista puutereista apua löytänyt..Toivon kovasti että tuo vaiva haittaisi sinua mahdollisimman vähän♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kiusallinen, mutta huomattavan avun on tuonut tuo puuteri. Puuteri kun ei imeydy ihoon vaan jää suojaamaan ihoa ihin pinnalle. Kyllä tämän kanssa on jo oppinut elämään, mutta yleensä se puhkeaa silloin kun on esim. stressiä.

      Poista