5. elokuuta 2018

Ajassa...




...hiukan taaksepäin!






Tänään tehtiin pieni aikamatka ajassa taaksepäin.
Kävimme Tammelassa Hakkapeliitta-tapahtumassa.
Tämä tapahtuma järjestettiin nyt jo 40. kerran, mutta minulle tämä oli ensimmäinen kerta,
kun kyseisessä tapahtumassa vierailin.

Tapahtuma on hieno historiallinen koko perheen tapahtuma, joka on järjestetty talkoovoimin.
Tarjolla oli väenottoa, rahvaan arkea, työnäytöksiä, musiikkia, tanssia unohtamatta 
kuniinkaallista loistoa hoveineen.
Tapahtumassa voi myös ruokailla 1600-luvun pitopöydässä sen ajan herkkuja nauttien.

Tässä Hakkapeliitta-tapahtumassa oli teemana kaupankäynti 1600-luvulla.
Tapahtuma järjestettiin Mustialan kuninkaankartanon pihapiirissä, jossa oli
aito 1600-luvun tori.
Siellä 165 kädentaitajaa esitteli ja myi käsitöitä, leivonnaisia, yrttejä, saippuaa ym.
kaikki vanhan perinteen mukaan tehtyjä.
Ohjelmassa oli mm. 1600-luvun hovitanssi- ja soittoesityksiä, luentoja
ja mahdollisuus tutustua Hakkapeliittasotilaiden leiriin.
Torielämässä rahvaan lisäksi ovat Kuningas Kustaa II Adolf
vaimonsa Maria Eleonooran ja hoviväen kera.

Mukava kokemus tämä Hakkapeliitta-tapahtuma ja tapahtuma järjestetään
taas ensivuonna elokuun ensimmäisenä viikonloppuna!

terkuin

8 kommenttia :

  1. Hauska tapahtuma ja tästä tuli ihana vanhanajan tuulahdus:) Tuollaisessa tapahtumassa on kyllä paljon nähtävää! Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kumpa olisin saanut ne tuoksut mukaan tähän postaukseen!
      Oli kyllä hienosti toteutettu tapahtuma!
      Heinäkuussa Tallinnassa oli sattumalta hiukan samanlainen tapahtuma kun siellä piipahdin!
      Mukavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  2. Ihana tapahtuma. Kirjoittelin jo Marjon matkassa blogiinkin, että minusta on hienoa noissa tapahtumissa se, että pukeudutaankin tuon ajanjakson mukaan.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Marita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä!
      Naureskeltiinkin Marjon kanssa tuolla fb:n puolella, että oltiin kuvailtu samoja ihmisiä tietämättämme...hiukan vain eri kuvakulmista!
      Tuolla oli myyntikojujen pitäjillä tarkat säännöt, esim. muovia sai sateen varalta olla, mutta se ei saanut näkyä ja nuo asut olivat kyllä vaikuttavia!
      Mukavaa viikkoa Sinulle myös!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä! tunnelma oli aian ihana ja miljöö, missä tapahtuma järjestettiin oli niin todenmukainen!

      Poista
  4. Ihania kesäisiä tapahtumia. Nuo entisajan vaatteet ovat niin kauniita. Tuollaiset tapahtumat antavat hyvän kuvan lapsillekin, millaista elämä oli ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli kyllä aivan erityinen tunnelma...ihan kuni olisi ollut eri maailmassa!

      Poista