28. lokakuuta 2019

Hiljaiseloa...




...melkein koko lokakuu!






Heipparallaa taas pitkästä aikaa!

Lokakuu on kohta jo ohi ja täällä on vietetty hiljaiseloa melkein
koko lokakuun syystä siitä, että meillä ei täällä tapahdu tällä hetkellä
oikeastaan mitään mistä voisi postata.

Remontti "seisoo", koska olemme odotellee keittiön kalusteita ja tänään
tuli kuluneeksi kolme viikkoa siitä, kun tein kalustetilauksen.
Silloin niiden luvattiin tulevan kahdessa tai kolmessa viikossa.
Töiden jälkeen ajelinkin Kalustetukkuun kysymään, että missä mennään ja
ilokseni kalusteet olivatkin siellä jo koottuina yhtä mittatilauskaappia
lukuunottamatta ja tasotkin ovat valmiit.
Kalusteiden etulevyt saapuvat viikon päästä.
Vihdoinkin alkaa tapahtua, mutta vielä pitäisi saada kuljetettua ne
kalusteet tänne kotiin.
No, ehkä tällä viikolla saadaan kalusteet kotiutettua.

Tänään ostin kaupasta Skandinaavinen Joulu-lehden ja 
vaikka en ihan vielä olekkaan valmis jouluun niin tässä
odotellessa voi jo hiukan käydä fiilistelemässä ihania joulukransseja
ja ihania ruokia.

Nähtäväksi jää, onko meillä remontti valmis, melkein valmis vai 
aivan totaalisen kesken jouluna?


Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!


2 kommenttia :

  1. 8 viikkoa aikaa, veikkaan että teillä on remontti valmis (tai pari listaa puuttuu lattian rajasta vaihe menossa).
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Marita <3

    VastaaPoista
  2. Hiljaiseloa on mullakin välillä. Tekee ihan hyvää välillä olla vain.

    VastaaPoista