24. toukokuuta 2016

Nyt aurinko hellii meitä...





...pitkälle iltaan!













Mikäpä on sen ihanampaa, kuin työpäivän jälkeen
napata hyvä lehti kainaloon ja mennä lukemaan sitä aurinkoon laiturille?
Minun vastaukseni on ettei mikään!

Ilmat ovat olleet nyt niin superihania.
Aamulla on saanut nauttia aamukahvin aamuauringossa
linnunlaulun säestyksellä.
Siitä jos mistä on saanut virtaa uuteen päivään ja mikä
parasta työpäivän jälkeen voi nauttia auringosta vielä pitkään.

Pienen mökkimme terassille paistaa ilta-aurinko
ja päivällisen syömmekin aina ulkona.
Jälkiruoaksi valmistui raparperipiirakka, jota hiukan sovelsin.

Raparperipiirakka

200g sulatettua margariinia
1,5 dl sokeria
3dl jauhoja
1 muna
0.75 dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Sekoita sokeri ja jauhot sulan margariinin joukkoon
ja sekoita tasaiseksi.
Ota kahvikupillinen seosta sivuun muruja varten
piirakan päälle.
Sekoita loput aineet taikinaan ja levitä
taikina voideltuun piirakkavuokaan.
Leikkaa taikinan päälle raparperiviipaleita.

täyte:

100g vaniljatuorejuustoa
1 muna
1 dl sokeria

Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada
täyte raparperien päälle.
Ota nyt kahvikuppiin sivuun ottamasi taikina 
ja murustele se täytteen päälle.

Paista piirakkaa 200 asteesa n. 30 min tai
kunnes täyte on hyytynyt.

Nauti vaniljakastikkeen ja kahvin kanssa.



Tämä piirakka on helppo tehdä, koska
et tarvitse edes vatkainta, puuhaarukka riittää.
Siis aivan ihanteellinen mökkipiirakka.


Nautitaan näistä keleistä nyt
täysin rinnoin!

Mukavaa viikkoa!




14 kommenttia :

  1. Sielu ja mieli lepää nuissa teidän mökkimaisemissa, todella kaunista!
    Meillä on sadellut tänään, mutta silti on ollut melko lämmintä, mukavaa aikaa :)
    Nautinnollisia mökkipäiviä sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3 Tämä on kyllä kiva paikka ja mikä parasta 8km kotoa! Jos jotain unohtuu niin käväisee pian kotoa hakemassa...niin kuin nytkin isäntä lähti kotoa hakemaan koiranruokaa jonka unohti. Täälläkin on nyt muutaman päivän sadellut, mutta nyt taas paistaa!
      Mukavaa viikonloppua sinne!

      Poista
  2. Voi miten upeat maisemat <3 noissa kyllä sielu lepää.
    Kaunista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Suvi suloinen!
    Nauti joka hetkestä hurmaavissa kesätunnelmissa!
    Ihastuttavat kuvat!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia ja kyllä raparperipiirakka on vaan niin hyvää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niin on ja nyt raparperit ovat parhaimmillaan!
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Voi ei... mäkin haluan piirakkaa, namskis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Nyt vaan leipomaan...tää on niin heloop ohje, että onnistuu varmasti!

      Poista
  6. Wau, ihania kuvia! Ja, sulla on kyllä ihana paikka juoda kahvit, laiturin pääsä. Piirakka näyttää hyvältä. Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niin on ja ilta-aurinko on täällä se paras!
      Mukavaa viikonloppua! <3

      Poista