26. kesäkuuta 2019

Herkku ja Lahja Murena on...




...muuttanut!






Kesäkuun alkupuolella saimme vierailla Herkku ja Lahja Murenan
uudessa liikkeessä Hämeentiellä Salossa.
Liike muutti torin laidalta Virtasen kaupan kiinteistöön ja siellä
liikkeen tilat kasvoivat melkoisesti.

Liikkeessä on edelleen sisustus- ja lahjatavaraa, ruoanvalmistuksessa tarvittavia
tuotteita, lasten astioita ja nyt uuden liikkeen myötä myös
"pimeä puoli" eli liikkeestä saa myös mm. vehnäolutta ja lakkasiideriä.

Blogi-illassa oli mm. Kakolan Brewing Companyn sekä Decanter viini ja
keittiötarvikeliikkeen edustajat esittelemässä uusia oluttuotteita sekä oluelle tarkoitettuja laseja.

Uutuustuotteina liikkeessä on nyt myynnissä myös Petri´s Chocolaten suklaita
tuliaisiksi tai ihan omaksi iloksi kotiin vietäväksi.

Ja jälleen kerran saimme nauttia ihanasta noutopöydästä jonka meille oli loihtinut
ravintola Kastun henkilökunta.
Pöytä oli niin kaunis ja tarjottavat toteutettu osittain Murenan omilla tuotteilla.

Teille blogini lukijoille minulla on tarjota alekoodi,
jolla saat 10% alennuksen Herkku ja Lahja Murenan verkkokaupasta.
Verkkokauppaan pääset täältä (KLIK)
ja koodilla
  VILLEJALUPIINEJA
saat tuon alennuksen ja koodi on voimassa 31.8.2019 asti.

Mukavia ostoshetkiä!


8 kommenttia :

  1. Onpa kiinnostavan oloinen liike!
    Kivaa iltaa sinulle Marita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti poiketa jos Salossa käy!
      Kiitos Outi! <3

      Poista
  2. Minulta on täysin tuo liike jäänyt huomaamatta vaikka Salossa käydään tiuhaan tahtiin kun sinne ajaa vasaassa 40 minsassa meiltä täältä Tammisaaresta. Täytyypi seuraavalla Salon reissulla piipahtaa siellä.
    Kivaa iltaa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Tammisaari on ihana paikka! <3 Kannattaa poiketa Murenassa seuraavaksi kun Salossa piipahdat, sieltä löytyy paljon kivoja juttuja ja palvelu on ensiluokkaista!
      Kiitos!

      Poista
  3. Täällähän täytyy mennä käymään! Olen käynyt vanhassa liiketilassa ja kiva kuulla, että tilat ovat suurentuneet. Salossa on muutenkin kaikkea kivaa katsottavaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan muistaa Marjo sut sieltä! Kannattaa poiketa tilat ovat nyt mahtavat!

      Poista
  4. Kivan näköinen tuotevalikoima, täytyypä pikimiten käydä tsekkaamassa uudet tilat.

    VastaaPoista