9. kesäkuuta 2019

Kesäinen viikonloppu...




...mökillä!






 Täällä on vietetty viikonloppua rennoissa tunnelmissa.
Oli aika hikinen keli, yöllä lakana liinautui ihoon ja nukkuminen
oli aika hankalaa.
Perjantaina poika tuli junalla tänne ja tehtiin grillissä pizzaa.
Oli taas niin hyvää. 

Lauantaina miehen sisko tuli miehensä kanssa käymään.
Tein kesän ensimmäisen mökki-mansikkakakun ja se kakku
syötiin siltä istumalta.
Talviturkkikin tuli heitettyä nurmikonleikkuun jälkeen ja illalla kävin
vielä iltauinnilla, sen jälkeen olikin hyvä nukkua.
Käytiin myös avoautolla ajelulla ja poikettiin kotona.
 Siellä juhannusruusi oli täydessä kukassa.
Täällä mökin pihassa kasvaa yksi kurtturuusu, joka siis pitää hävittää.
Ajattelin jos tilalle laittaisin tuota juhannusruusua.
Mies oli kyllä sitä mieltä, että ei mitään ruusua, muuta olishan se
kaunis mökin punaista seinää vasten. 
No, onhan tässä vielä aikaa miettiä.

Iltaisin tuo auringonlasku on ollut tosi kaunis.
Ihan kuin taivas olisi ollut tulessa.
Myös telkän lentoharjoituksia olemme saaneet seurailla terassilta.
Mies asensi telkälle pöntön 7 vuotta sitten ja nyt siellä on ollut elämää.

Tänään kuvailin noita Unkarin syreeneitä, sillä ne kukkivat parhaillaan, kun
taas tuo toinen syreeni on kukintansa jo lopettanut.

Huomenna taas aamutuimaan töihin.
Vielä kaksi viikkoa ja sitten alkaa kaivattu kesäloma.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!



4 kommenttia :

  1. Teillä ollut mukava viikonloppu. Nyt on kyllä säät suosineet, nautitaan auringosta ja lämmöstä!

    VastaaPoista
  2. Mukavia mökkitunnelmia!
    Kauniita kuvia!

    Kivoja kesäpäiviä sinulle! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita kuvia ja wau tuota auringonlaskua, ihan värien puolesta tulee Afrikka mieleen!
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle Marita <3

    VastaaPoista
  4. Tosi upeita kuvia! Löysin blogisi Instagramin kautta. Aurinkoista viikkoa❤

    VastaaPoista