...puutarhamessut!
Niin vierähti tämäkin viikonloppu niin nopsaan, että olisin
tarvinnut kyllä muutaman lisätunnin.
Tänään kävimme Turussa Piha- ja puutarhamessuilla
ja samalla kerralla tuli myös Mökki- ja merimessut katsastettua.
Kävitkö Sinä näillä messuilla?
Kuvia tuli otettua niin paljon, että tein niistä tuollaiset
moodboardit niin sain enemmän kuvia mahtumaan
tähän postaukseen.
Heti messukeskuksen aulassa oli kivat sisustukselliset "nurkkaukset"
hienosti toteutettuna leijuvine tuoleineen ja kirjoineen sekä
mm. vintage-tyylinen sisustus.
Voih, mitä silmänruokaa.
Kaunista!
Messuilla oli jo niin kevät!
Koivut kukkivat ja toinen toistaan ihanampia kukkia ja
asetelmia oli esillä.
Tuohon puutarhaosastoon saapuessa tuli nenään niin ihana
kevään tuoksu.
Kekkilän osatolla näin livenä Villa Puomi-blogin
Hannan, joka oli toteuttanut kivan pienen viherunelmansa
pienen terassin muodossa.
Oli kiva tavata ja rupatella hetki ja nyt sain "kasvot" sinunkin blogillesi.
Meille messulipun mahdollisti MasterSauna,
ja heidän hulppeisiin porealtaisiin pääset tutustumaan täältä (KLIK).
Kiitos!
Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!



