...ja täällä ei vieläkään hötkyillä!
Netistä löytyy monenlaisia vinkkejä joulusiivoukseen.
Paras neuvo on se, että siivoa kaapit jouluksi, jos aijot
viettää joulun siellä.
Tänävuonna olen ajatellut olla hötkyilemättä ja noudattaa
seuraavasta luettelosta kohtaa 1.
1.KEVYT JOULUSIIVOUS (MUUTAMA TUNTI)
- Leppoisa joulusiivoaja luottaa kynttilänvalon voimaan
Hän raivaa jouluksi turhat tavarat pois esiltä, jotta kotiin tulee järjestystä, ja imuroi kevyesti.
Lisäksi hän siivoaa vessan ja saunan, sillä puhtaassa saunassa on jouluna mukava kylpeä.
Olisi hyvä, että tyhjennettäisiin ennen joulua turhista ja vanhentuneista tarvikkeista.
Samalla sen voi pyyhkäistä kostealla raikkaaksi.
Näin myös jouluruuat säilyvät pyhien yli paremmin.
2.PERUSJOULUSIIVOUS (MUUTAMA TUNTI USEAMPANA PÄIVÄNÄ)
Kevyttä joulusiivousta voi syventää viemällä matot ulos tuulettumaan.
- Se tuo kotiin valtavan raikkauden
Perussiivoaja pesee myös ikkunat jouluksi.
Tämän hän tekee ennen kuin pakkassäät yllättävät.
Keittiöstä hän pyyhkii pinnat puhtaiksi ja puhdistaa myös hellan ja uunin.
Jälkimmäinen urakka ei välttämättä ole lainkaan niin raskas kuin miltä se kuulostaa.
- Nykyisin on monia hyviä aineita, joilla uunin saa puhtaaksi.
Suositeltavaa on myös kahvinkeittimen ja pannun puhdistus.
Silloin joulukahvikin maistuu paremmalta.
3.TEHOKAS JOULUSIIVOUS (MUUTAMA TUNTI / NOIN 20 KERTAA SYKSYN MITTAAN)
Perusteellinen joulusiivous tarkoittaa sitä, että koti putsataan huolella katosta lattiaan.
Pölyt pyyhitään katosta, seinistä ja pinnoilta – kirjoja ja kaihtimia unohtamatta.
Seinien puhdistamiseen voi käyttää imuria.
Kannattaa kuitenkin varmistaa, että suutin on puhdas.
Katon pyyhkimiseen on hyvä käyttää sukkahousuja, jotka vedetään pitkävartisen lattiaharjan harjaosan ympärille.
Niitä voi kulua useammat, sillä monesti katossa piilottelee aikamoinen pölymäärä.
Tehokas joulusiivoaja puhdistaa myös lusikkalaatikon ja kiillottaa hopeat sekä kunnostaa joulukoristeet hyvissä ajoin pyhiä.
- Viimeistään viikkoa ennen joulua kannattaa tarkistaa, toimivatko jouluvalot ja kuusenkynttilät. Silloin ei tule jouluaattona kiire kauppaan.
Miten teillä joulusiivous tehdään?
Tänäänkin olen "jouluhötkyilyn" sijaan kulkenut
kameran kanssa ja kuvailut ihania maisemia
osittain auringon paisteessa.
Uskon, että se joulu tulee vähemmälläkin ja
olen päättänyt olla "hötkyilemättä"!
Muistutuksena vielä, että
Joel Jyringin
ihanaan kalenteriarvontaan on vielä muutama
päivä aikaa osallistua!
Osallistumaan pääset täältä!
Mukavaa viikonloppua!