8. huhtikuuta 2018

Turun piha- ja...




...puutarhamessut!






Niin vierähti tämäkin viikonloppu niin nopsaan, että olisin
tarvinnut kyllä muutaman lisätunnin.

Tänään kävimme Turussa Piha- ja puutarhamessuilla 
ja samalla kerralla tuli myös Mökki- ja merimessut katsastettua.

Kävitkö Sinä näillä messuilla?

Kuvia tuli otettua niin paljon, että tein niistä tuollaiset
moodboardit niin sain enemmän kuvia mahtumaan 
tähän postaukseen.

Heti messukeskuksen aulassa oli kivat sisustukselliset "nurkkaukset"
hienosti toteutettuna leijuvine tuoleineen ja kirjoineen sekä
mm. vintage-tyylinen sisustus.
Voih, mitä silmänruokaa.
Kaunista!

Messuilla oli jo niin kevät!
Koivut kukkivat ja toinen toistaan ihanampia kukkia ja
asetelmia oli esillä.
Tuohon puutarhaosastoon saapuessa tuli nenään niin ihana
kevään tuoksu.

Kekkilän osatolla näin livenä Villa Puomi-blogin
Hannan, joka oli toteuttanut kivan pienen viherunelmansa
pienen terassin muodossa.
Oli kiva tavata ja rupatella hetki ja nyt sain "kasvot" sinunkin blogillesi.

Meille messulipun mahdollisti MasterSauna,
ja heidän hulppeisiin porealtaisiin pääset tutustumaan täältä (KLIK).
Kiitos!

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!



7. huhtikuuta 2018

Mökkikausi aloitettu...




...tai ainakin mökin siivous!






 Kyllä, tänään tuo urakka on aloitettu.
Olimme mökillä iltapäivän miehen kanssa ja aloitimme
mökin kesäkuntoon laiton.
Vielä jäi paljon siivottavaa, esim. huvimajaan tulee talven aikana
paljon kaikkea roskaa ja joskus sinne sisälle on eksynyt joku
pikkulintukin jättäen jälkeensä melkoisen sotkun.

Nyt huvimajassa ei onneksi ollut vieraillut kutsumattomia vieraita,
mutta sen siivous saakin odottaa, että ilmat hiukan lämpenevät.

Mökin keittiö on tehty vanhaan ulkoeteiseen ja se kärsii
eniten tuosta talvesta.
Pyyhittävää on paljon, mutta nyt se on tehty.
Toin kaikki purkit ja purnukat kotiin pesuun niin on kiva
laittaa jauhot ja sokerit puhtaisiin purkkeihin.

Seuraavalla kerralla siivoan vielä makuuparven ja 
vaihdan sinne puhtaat petivaatteet.
Jospa nuo ilmat lämpenisivät pikkuhiljaa ja piha kuivahtaisi
niin pääsisimme sinne vaikkapa yöksi.
Nyt oli piha vielä ihan märkä joten koirat saivat jäädä kotiin.

Siivousurakan päätteeksi pullakahvit maistui.

Ensikesäksi riittää mökillä puuhaa ja pensselinvarteen
on tartuttava ainakin noiden keittiön ovenpielien osalta.

Kotiin ajaessamme saimme ihailla pellolla olevia 
joutsenia ja niitä olikin monta!

Mukavaa viikonloppua kaikille!


5. huhtikuuta 2018

No, pakkohan sitä oli kokeilla...




...focacciaa myös valkosipulilla ja tomaatilla!






Ja voi mikä tuoksu!
Kyllä, toimii focaccia myös tomaatilla ja valkosipulilla.

Päätin, että kokeilen tuota focacciaa myös valkosipulilla
ja kaapista löytyi myös pieni purkinloppu pieniä luumutomaatteja,
niinpä laitoin taikinan nousemaan.
Focaccian koko ohjeen voit lukea täältä.
(KLIK)

Kun kirjoitin tuota ohjetta tuohon eteisen liitutauluseinään tajusin,
että haluan myös liitutauluseinän keittiöön.
Olen miettinyt jääkaapin maalaamista tuolla maalilla,
mutta mies ei siihen oikein lämmennyt!

Ennen pääsiäistä ostin kaupasta kauniin vaaleanpunaisen
tulppaanikimpun ja tänään tulppaanit olivat pudottaneet
kukan terälehdet pöydälle.

Nyt pitää hankkia uusi viikonloppukimppu.
Onhan huomenna jo perjantai!


4. huhtikuuta 2018

Toinenkin Vittsjö...




...löysi paikkansa olkkarista!






Sohvapöydän lisäksi minusta on kiva jos sohvan päässäkin
on pieni pöytä.

Tyttären uuteen kotiin ei enää mahtunutkaan tuo 
Vittsjön pyöreä pöytä ja se olikin jonkun aikaa
tuolla yläkerrassa tyttären yöpöytänä.
Pöytä oli huoneesen mielestäni hiukan liian iso ja nyt,
kun tuo saman sarjan työpöytä hankittiin tietokonepöydäksi
olkkariin kiikutin tuon pyöreän pöydän tuohon sohvanpäätyyn.

Ennen tuossa oli musta ns. metallikori kannella ja toimitti pöydän
virkaa siinä kyllä hyvin, mutta oli aika keikkuvainen. 
Meillä kun nuo lattiat eivät ole aivan suorat.
Tässä pöydässä on säädettävät jalat joten ei keiku epätasaisellakaan alustalla.

Tälläistä mööpelimasurkkaa tällä kertaa!

Mukavaa keskiviikkoa Sinulle!


3. huhtikuuta 2018

Minilomalla oli...




...aikaa suunnitella!






Pääsiäisen pyhinä meillä jokaisella oli aikaa tehdä omia juttuja.
Tytär tuli käymään kotona, hän kävi tapaamassa kavereitaan ja
lueskeli tenttiin omassa huoneessaan.
Mies puuhaili tuolla "verstaallaan" jotain ja minä
pyörin täällä sisällä mittanauha kädessä ympyrää.

Nyt tuo pieni keittiöremontti on saanut jo hiukan
vihreän valon vilahtamaan isännänkin silmissä ja niinhän
se on, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Olen mittaillut ja miettinyt erilaisia vaihtoehtoja
työtasojen ja haluamani saarekkeen kaappi/laatikosto
vaihtoehtoja, miettinyt liesituuletinta ja ennen kaikkea sitä,
mitä pystymme hyödyntämään noista vanhoista kalusteista.

Koska haluan kokonaan nuo yläkaapit pois ja tilalle muutaman
avohyllyn, olen miettinyt valaisinvaihtoehtoja ja olenkin
löytänyt jo niihin ratkaisun ja vieläpä melko edullisesti.

Seinälle tuleva tapetti on melko varmasti tuo sama tiilitapetti kuin 
olohuoneessa ja ruokailuhuoneessakin tuo tehosteseinä, 
mutta yhtenä vaihtoehtona voisi olla myös harmaa betoniseinää
muistuttava tapetti.

Näitä täällä pyörittelin pienessä mielessäni tällä
minilomalla.

Jokin aika sitten toin omenapuusta muutaman oksan maljakkoon
ja nyt niissä on jo pienet hiirenkorvat.
Kevät tulee sittenkin!
Tigerista löysin nuo hauskat lyijykynät ihanissa väreissä ja
hassun hauskat tekstitkin.
Tigerista löytää näitä kivoja pieniä juttuja aika edullisesti, joten 
kannattaa käydä aina kun osuu liike kohdalle.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

2. huhtikuuta 2018

Ihan parasta...




...focaccia-leipää ikinä!






 Viikko sitten olimme juhlissa ja siellä oli ruoan kanssa
ihan parasta focaccia-leipää mitä olen koskaan syönyt.

Mieheni teki hiukan "tutkimustyötä" ja sai selville mitä mausteita
leipään oli laitettu. 
Netistä löysin helpon focaccian ohjeen ja päätin kokeilla.

Ohje oli helppo ja nopea ja leivästä tuli todella hyvän makuista.

Tällä ohjeella tein:

3 dl lämmintä vettä
11g kuivahiivaa
1rkl hunajaa
5dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä

Liuota kuivahiiva veden joukkoon.
Lisää suola, hunaja ja jauhoja.
Sekoita hyvin puuhaarukalla.
Kun olet lisännyt kaikki jauhot laita sekaan oliiviöljy.
Vaivaa taikinaa niin kauan että oliiviöljy on sekoittunut taikinaan 
ja taikina tuntuu kimmoisalta.
Jos taikina tarttuu käsiin lisää hieman jauhoja.
Laita liinan alle nousemaan n. 30 minuutiksi.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.
Levitä uunipelille leivinpaperi ja voitele se oliiviöljyllä.
Kumoa kohonnut taikina pellille ja taputtele se n. puolen pellin 
kokoiseksi levyksi.
Levitä päälle oliiviöljyä ja taputtele se leivän
pintaan ja painele samalla sormenpäillä pieniä koloja leipään.
Ripottele leivän pinnalle rosmariinia ja timjamia
sekä sormisuolaa.

Paista leipää n. 20 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea.
(Paiston aikana ripottelin leivän pintaan kerran 
oliiviöljyä, kun pinta näytti kuivalta.)

Kun leipä on kypsä ripottele päälle vielä vähän öljyä.

Nam, miten hyvää!

1. huhtikuuta 2018

Hyvää...




...pääsiäistä!






 Miten siellä on pääsiäinen sujunut?

Täällä on tämä "emäntä" ollut niin saamaton, ettei kutsunutkaan
ketään kyläilemään vaan saimmekin kutsun äitini
luokse syömään tänään, ensimmäisenä pääsiäispäivänä.

Arvatkaapa oliko kiva mennä valmiiseen pöytään syömään?
No OLI!!

Äitini asuu pienen järven lähellä ja ruoan jälkeen lähdimme 
rantaan katselemaan kevään etenemistä.
Kyllä oli kaunista!
Järvessä oli vielä paksu jää, mutta muuten kevään voi jo
ihan aistia tuoksusta ja lämmöstä.
Pienin koiristamme pääsi mukaan reissuun ja nauttikin 
täysin rinnoin jäällä juoksemisesta kivien ja käpyjen perässä.

Vielä huominen vapaata, aika ihanaa!

Mukavaa pääsiäistä kaikille!