20. elokuuta 2017

Päivä kapeilla kaduilla...




...ihanassa Tallinnassa!







Eilen oli perinteisen ammattiliiton tarjoaman
Tallinnan matkan vuoro.
Kerran kesässä on kiva käydä tuossa ihanassa kaupungissa,
mutta olen myös miettinyt, että haluaisin vierailla
Tallinnassa myös joulun aikaan.
Jemmassa minulla onkin vielä yksi matalahjakortti Tallinnaan,
jospa sitten joulukuun alussa.

Eilen askelia hyvinvointirannekkeeseen tuli rutkasti,
sillä kävelimme Tallinnan ihania pieniä katuja
ristiin rastiin.
Kun saavuimme Tallinnaan kävimme ensin Super Alkossa
ja sieltä mukaan tarttui viinejä ja kuoharia.
Meillä oli matkassa linja-auto, joten "tuliaiset" oli helppo
tuoda kotiin asti.
Sitten lähdimme kohti vanhaa kaupunkia ja saimme runsaan 
sadekuuron niskaamme.
Pidimme sadetta Viru-keskuksessa katsellen mitä
kaupat siellä tarjosivat.
Iltapäivästä sääkin suosi, aurinko paistoi ja lähdimme
Viru-keskuksesta kohti vanhan kaupungin ihania kujia.

Ruokailimme Controvento- nimisessä
ravintolassa, joka sijaitsi pienellä sivukujalla.
 Ruoka oli hyvää, mutta
hinnat kyllä melkein Suomen hinnoissa.
No, kun ollaan reissussa niin slloin nautitaan, eikä ruuassa
pihistetä jälkkäristä puhumattakaan.
Jälkkäriksi nautimme Irich-coffeet 
pienen suklaapuodin pihapiirissä.

Rakastan niin noita pieniä kujia ja kauniita
rakennuksia ja kameraan tallentuikin kuvia rutkasti.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!


14 kommenttia :

  1. Ihanat kuvat!
    Tallinnan vanhakaupunki on niin kuvauksellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä eräitä kertoja meinasin kompastua, kun katse oli suunnattuna noihin ihaniin rakennuksiin!

      Poista
  2. Tallinna on niiin ihana!Käyn monta kertaa vuodessa..Mukavaa alkavaa viikkoa☀️

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, niin kauniita nuo pienet kujat ja rakennukset♥ Paljon nähtävää ja kuvattavaa tuolla kaupungissa! Itse en ole aikoihin Tallinnassa käynyt, pitäisi kyllä mennä taas ihastelemaan:) Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Tallinna on kyllä kaunis kaupunki. Ihastuin siihen uudesta viime kesän reissulla. Enpä muuten ole minäkään ollut Tallinnassa joulun aikaan. Kuulemma ihana joulutori siellä on ainakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Tuo jouutori on kyllä aiban pakko joskus kokea...ehkäpä jo joulukuussa! :)

      Poista
  5. Tallinnassa on kaunista juuri nuo mainitsemasi kujat ja rakennukset. Sen voi myös nähdä kauniista kuvistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! <3 Noissa kujissa viehättää tuo rakennusten ihana rosoisuus!

      Poista
  6. Kauniita kuvia! :) Tallinna on kyllä ihana <3

    VastaaPoista
  7. Kivoja kuvia! Olisin kiinnostunut myös tiedosta mikä ammattiliitto pystyy tarjoamaan jäsenilleen Tallinnan matkan.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tehyyn kuulun ja ammattiliitto tarjosi matkan, mutta itse kustannettavaksi jäi 30e. Matkaan kuului bussimatkat, joka täältä meiltä Helsinkiin kestään n. 2h ja bussi oli siis mukana Tallinnassa. Laivamatkat ja laivalla oli menomatkalla aamiainen.

      Poista