11. heinäkuuta 2017

Terassin uusi...




...elämä!


















Kun kerran talo on nyt maalattu uuteen kuosiin
on myös terassille pakko tehdä jotain.
Terassimme oli jo aika kuluneen oloinen, mutta tähän
hätään emme halunneet terassilautoja uusia vaan
ne "tekohengitettiin" uuteen kukoistukseensa  öljyämällä.

Blogiyhteistyössä Teknoksen kanssa sain mahdollisuuden tehdä
tämän muutoksen terassille.

Terassin pesu suoritettiin painepesurilla ja
Rensa Terrace terassipesuaineella.
Pesuaine levitettiin painepulloa käyttämällä kastellun terassin pinnalle.
Aine harjattiin terassin pintaan ja vaikutusajan jälkeen
terassi huuhdeltiin painepesurilla.

Muutaman päivän kuivumisen jälkeen pääsin käsittelemään
terassia Teknoksen ruskealla Woodex Aqua Oil puuöljyllä.
Jo ensimmäinen sivelykerta teki terassista kauniin ruskean.
Öljyä ei saanut kuitenkaan laittaa liikaa, joten maltti oli valttia tässäkin asiassa.
Toinen öljyämiskerta korjasi mahdolliset epätasaisuudet.

Nyt kahteen kertaan öljyttynä terassi hylkii hyvin vettä
ja on kaunis katsella.
Samalla vaihdettiin terassin puiset kaiteet mustiin rautaisiin
aitaelementteihin.
Vielä valkoisten tolppien päälle tulevat
puiset, valkoiseksi maalatut "hatut" puuttuvat.
Terassille on hankittu vielä uudet valaisimetkin, mutta
ne odottavat sähkömiehen käyntiä.



Tämä postaus on tehty yhteistyössä
Kuvahaun tulos haulle Teknos
kanssa!



14 kommenttia :

  1. Terassista tuli upea. Muutenkin teidän terassi on kaunis, ihanat nuo takorautaiset kaiteetkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi kauniista sanoistasi!<3
      Nuo rautakaiteet tuovat sellaista tiettyä särmää!

      Poista

  2. Nyt on Kaikki ojennuk
    sessa,terassi on tyylikäs väriltään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vielä riittää hommaa...portit ja sokkelin maalaus, mutta nyt hiukan lomaillaan!

      Poista
  3. Komea terassi!
    Ihanaa kesäviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  4. Kaunista ja tyylikästä, kyllä nyt kelpaa.

    VastaaPoista
  5. Ihanalta näyttää terassin uusi elämä <3 Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Ihanalta näyttää ja kaunis tuo väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä luonnossa vähän punertavampi, ainakin nyt kun aurinko paistaa!

      Poista