16. huhtikuuta 2018

Niin ihana ja...




...kiireetön sunnuntai!







 Sunnuntaina minulla oli pitkästä aikaa mahdollisuus kiireettömään aamupalaan.
Mies oli jo aikaisin aamulla lähtenyt pyöräilytapahtumaan, kun minä ja karvakuonot
herättiin ihanaan auringonpaisteeseen.
Ihana tunne, kun tietää ettei tarvitse lähteä minnekkään ja
saa nauttia aamukahvit pidemmän kaavan mukaan ihan rauhassa.

Eilen olin niin reipas, että pesin ikkunat.
Olen aika laiska pesemään noita ikkunoita niin, että avaisin ja 
pesisin ne myös väleistä.
Ulkoa tulee pestyä ikkunat useammin, kun talomme sijaitsee lähellä
tietä ja nuo tien puoleiset ikkunat tulevat nopeasti likaiseksi.
Viimeviikolla näin, että lakaisukone kävi jo pöllyttämässä tiellä,
joten nyt oli hyvä aika käydä noisen ikkunoiden kimppuun
ja pestä ne oikein kunnossa myös niistä väleistä.

Sunnuntai-aamuna sainkin ihailla puhtaiden ikkunoiden läpi
sisälle tulvivaa valoa.
Iloa silmälle tuo myöskin ihanat tulppaanit, jotka nappasin mukaani messuilta.
Kimpussa oli 50 tulppaania, joten siitä riitti hyvin kukkia
kahteen isoon maljakkoon.
Norjanangervon oksat ovat saaneet jo pienet hiirenkorvat ja 
ne sopivatkin hyvin tulppaanien kaveriksi!

Messuilta lähti mukaan myös mukavaa lukemista ja nyt ehdin
tutustua niihinkin ihan rauhassa.

Miten siellä viikonloppu sujui?

Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

14 kommenttia :

  1. Oi, miten kauniit kuvat. Ihanat tulppaanit!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis koti ja tuo tiiliseinä, ihana! Siellä ollaan ahkeroitu, mulla ikkunanpesu odottaa sillä inhoan sitä vaikka lopputuloksesta nautinkin. Viikonloppu vierähti kevätmessuilla, ulkoillessa ja vähän sisustaessa.
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  3. Upeat tulppaanit! ❤ Viikonloppuaamuissa on kyllä sitä jotain! :)

    Meidän ikkunat on ihan kamalan likaiset, nimittäin sisäpuolelta! No joo, ulkopuoleltakin, mutta sisäpinnoissa on sen miljoona koiran kuononjälkeä ja kuolapärskettä ettei läpi tahdo nähdä! Lisäksi ikkunat on vanhat, eli suuret lasit ovat ilman saranoita ja ne pitää nostaa hartiavoimin alas pestäviksi. Ei siis minun hommani ;) Olenkin useampana keväänä saanut äitienpäivälahjaksi ikkunoiden ja auton pesun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tulppaanit olivat tosiaan messuilla hyvässä alessa.
      Mä olen kanssa aina inhonnut ikkunoiden pesua, mutta sain sellasen koneen viimevuonna äitienpäiväksi lahjaksi ja sillä homma hoitui nopsaan!
      Kiva lahja tuo, että saa ikkunanpesun lahjaksi!

      Poista
  4. Ihanaa saada kiireetöntä aikaa <3
    Hienoa et sait nauttia sunnuntain rauhasta!
    En pidä myöskään ikkunanpesusta. Yleensä pesen yhden tai kaksi ikkunaa päivässä,
    ettei maistuisi niin työläältä.
    Minä vierailin lauantaina Mallan Makeat sisustuskahvilassa. Oli juuri niin ihana paikka, kuin olin ajatellutkin.
    Ja ne leivonnaiset olivat herkullisen makuisia. Kyläilin myös ystäväni luona Seinäjoella.
    Latautui tyytyväisyysakut todella hyvin, et jaksaa taas arkena touhuta.
    Pitäisi kai noita ikkunoita alkaa pesemään täälläkin : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Meillä on tässä alakerrassa vain neljä ikkunaa, joten ne pesee kyllä nopsaan. Hommaan ryhtyminen on se työläin juttu!
      Oi, varmasti ihania leivonnaisia tuolla kahvilassa! Ihanalta kuulostaa Sinunkin viikonloppusi!

      Poista
  5. Teillä on kyllä aina kaunista! Ihana kun tukee kevät ja meidän tarvis joskus nähdä🥂 ihan ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 No, niin pitäisi! Jospa nyt kesällä onnistuis treffit!

      Poista
  6. Messuiltu on täälläkin ja kukkia nappasin minäkin mukaan. Ostin sekakimpun ihan naurettavan halvalla.
    Ihanaa uutta viikkoa sinulle...kai se pitää minunkin ikkunat pestä ennen tyttären lakkiaisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä niin ihania kukkia! <3 Nuo tulppaanit ovat nyt ihan parhaimmillaan!
      Eikös olekkin ihanaa suunnitella juhlia, vaikka aina niistä meinaa tulla pieni sterssi!
      Mä ulkoistin molempien ylppärit. Totesin rippijuhlien jälkeen, jotka pidettiin kotona, että ei enää ikinä isoja juhlia kotona.
      Mukavaa keskiviikko-iltaa!

      Poista
  7. Kauniit kuvat ja ihana maljakko ruokapöydän päällä ja kauniita tulppaaneja .Ikkunoita on paljon täällä ja mökillä ja lasituksien pesua. Kaikki pesemättä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tuo maljakko on kylä ihana ja kun oli nyt mahdollisuus laittaa nin paljon tulppaaneja samaan maljakkoon niin pääsee hyvin oikeuksiinsa!
      Tsemppiä pesuun ja se aloittaminen siinä on se vaikein juttu.
      Mökillä meilläkin vielä pesemättä ja kun se yksi ikkuna on niin korkeellakin etten uskalla sinne kiipeillä.

      Poista