28. lokakuuta 2018

Täällä ollaan...




...vaikka blogissa onkin ollut hiljaista!






Hupsis, miten tulikin pitkä postaustauko, mutta en ole oikeasti
ehtinyt juurikaan muuta kuin käydä töissä ja tehdä kouluun liittyviä juttuja.
Tuntuu, että välillä käyn kotona vain suihkussa ja nukkumassa.
Töiden jälkeen olen lähtenyt suoraan ajelemaan kohti Turkua
ja kotona olen hiukan yhdeksän jälkeen illalla.
Kyllä tulee päivälle pituutta ja onneksi näin ei ole joka ilta.

Kulunut viikko oli kyllä melko raskas, töissä työpäivät sisälsivät palavereja ja
kahtena iltana lähdin koulunpenkille.
Koulussa tuli taas paljon uutta tietoa esim. opettelimme tekemään
tietokonella 3d mallintamista, se oli oikeasti tosi kivaa.
Nyt pitäisi olla vaan aikaa harjoitella, ettei juuri opitut asiat pääsisi unohtumaan.

Tämän viikonlopun olen tehnyt oikeastaan vain ja ainoastaan koulujuttuja.
Tyylikollaasitehtävä on osoittautunut melko vaativaksi ja vie paljon aikaa.
Mutta nyt se pientä hienosäätöä vaille valmis.

Viikolla sain uuden pesukoneen ja koulujuttujen lisäksi ohjelmaan on kuulunut
uuteen koneeseen tutustuminen ja pyykin pesu.
Vanha kone oli jo yli 20vuotta vanha, toimiva edelleen, mutta
sen sisältä valui vedet lattialle aina ohjelman jossakin vaiheessa.
Nyt sujuu pyykinpesu kuin leikki!

Mutta nyt sohvan nurkkaan tanssimaan tähtien kanssa.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

12 kommenttia :

  1. Mielenkiintoisia opiskelujuttuja sinulla työnalla.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Joskus kyllä tuntuu, ettei aika tahdo riittää kaikkeen mitä haluaisi tehdä.
    Ihania opiskelujuttuja sinulla!
    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikot menee ihan hujauksessa!
      Nää on kyllä niin kivoja juttuja mitä saan tehdä! <3
      Kiitos!

      Poista
  3. Aikamoista haipakkaa yhdistää työ ja koulu. Ihanaa, kun olet kuitenkin niin innoissasi noista koulujutuista.
    Tsemppiä ja voimiakin sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mutta ei ole joka viikko koulua ja jos on niin n. kahtena päivänä vaan. Menee viikot ainakin aika nopsaan!
      Kiitos! <3

      Poista
  4. Raskasta mutta koita levät välillä, siellä sohvan nurkassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työlästä joo, mutta niin kivaa! Mä tykkään! <3
      Ja kyllä sohvaakin on kulutettu!

      Poista
  5. Joskus tuntuu että aika on kortilla mutta onneksi sinulla on se sohvan nurkka. Uusi pesukone on varmasti tuntunut hyvältä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! <3
      En muista koska meillä olis toi pyykkikaappi ollut noin tyhjä!!

      Poista
  6. Koulun ja työn yhdistäminen on varmasti haasteellista, silti samasta haaveilen :)

    VastaaPoista