17. huhtikuuta 2016

Miksi bloggaan- haaste...





...jonka sain Willa Lemmelle- blogin Katjalta.
Kiitos Katja haasteesta.







Vastaan siis haasteeseen:

 Miksi bloggaan?

Blogin perustaminen oli oikeastaan tyttäreni idea.
Hän ehdotti asiaa minulle, mutta aluksi epäröin, oppisinkohan
minä kuvien käsittelyä saati sitten kuvien laittamista blogiin.
Blogi-asia laitettiin mietintään.
Seuraavana päivänä mökillä huvimajaa maalatessani mietin,
mikä olisi sopiva nimi blogilleni?
Radiossa soi J.Karjalaisen Villejä lupiineja,
katsoin ikkunasta ulos ja näin lupiineja.
Se oli siinä, Villejä Lupiineja!

Nyt olen kohta kaksi vuotta kirjoittanut tätä sisustusblogia
ja katunut en ole hetkeäkään.
Tämä on ollut ihana matka ja se jatkuu yhä.
On kuin kirjoittaisi päiväkirjaa, mutta julkisesti.
Tästä on tullut ihana harrastus.

Rakastan valokuvien ottamista, sisustuksista ja
kaikenlaisista asetelmista.
Kuvia onkin  kertynyt koneelle melkoinen määrä.
Postaukseni onkin enemmän
kuvapainotteinen.

Jokaisesta lukijasta olen todella kiitollinen ja
mieltä lämmittää jokainen kommentti mitä blogiini on kirjoitettu.

Tämä blogimaailma vie mennessään.
Ihana on vierailla toisten blogeissa ja lukea
päivityksiä...paljon on tullut uusia ystäviä.
Samanhenkisyys yhdistää.

Toivonkin, että kaikki lukijani viihtyvät
blogini seurassa, teistä jokainen on minulle tärkeä.

Kiitos!

Mukaan haastan seuraavat blogit:


Säännöt ovat seuravat:

Haaste on kaikille bloggareille avoin (teema voi olla mikä tahansa).Saat osallistua vasta saatuasi
haasteen. Haasteen voit halutessasi pyytää jo haasteen saaneelta bloggaajalta.
Kirjoita ja julkaise oma tarinasi.
Mitkä ovat olleet blogisi merkittävimpiä taitekohtia.
Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa.
Muista ilmoittaa tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta 
sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
Mikäli olet instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi
#blogisitarina. Näin instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa
nuo tarinat ovat nähtävillä.
#blogisitarina- haasteen käynnisti KOTITEKO-blogi.


Toivottavasti tartutte haasteeseen!


8 kommenttia :

  1. Kiitos haasteesta! Taisin saada tämän jo kerran ennenkin, joten nyt on varmaan aika toteuttaa. :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa :). Nimen keksiminen on tosi vaikeaa ja sulla se näyttää syntyneen samalla tavalla kuin itselläni omassa ekassa blogissani, jonka sittemmin suljin (osittain justiin sen nimen takia). Olin yrittänyt keksiä vaikka mitä ja aina kun sain jonkun omasta mielestä kuningasidean, joku muu oli ehtinyt ensi ja alkoi iskeä epätoivo. Mutta yhtenä iltana, kun luin Anne Te Velde-Luoman "Kaaoksen kesyttäjä"-kirjaa, tiesin, että nimi oli siinä :). En vaan silloin tajunnut, kuinka suosittu kirjasta tulee ja tuli huono omatunto, kun otin nimen käyttöön sen kummempia ajattelematta. Anne olisi varmaan mieluusti ottanut sen itselleen. Tosin kyllä ihmettelen, että oli vapaana.)

    Välillä mietin, millaista olisi elämä ilman blogia ja kaikkia niitä ihania uusia tuttavuuksia, joista tätä kautta on tullut itselle tärkeitä. Paljon köyhempää sanoisin.

    Kiva teksti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nimi olisi kyllä ollut kiva. Samaa olen miettinyt, että olisi aika tyhjää jos ei olisi tähän maailmaan koskaan tutustunut. Kiitos!

      Poista
  3. Kiitos haasteesta, jonain päivänä teenkin tuon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä ja jäänkin odottelemaan sinunkin tarinaasi!

      Poista
  4. Kiitos blogistasi, se on ihana! Villejö lupiineja on mun suosikki kappale. Mukavaa alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista