...tuoksuja!
Syreeni on yksi alkukesän lempikukistani.
Niitä otankin maljakkoon ja se tuoksu on huumaava mikä
niistä tulee.
Viime vuonna, kun tytär pääsi ylioppilaaksi,
ei syreenit olleet vielä kukassa.
Nyt uutta ylioppilasta voi ilahduttaa vaikkapa
syreenikimpulla, sillä nyt ne ovat prhaimmillaan.
Syreeni sopii myös ihanasti kattauksiin
valkoisten astioiden kanssa,
Sudenkorentokin oli löytänyt ihanat syreenit.
Tänään täällä meillä oli Jysk:in avajaiset.
Tämä liike muutti uusiin valoisampiin tiloihin ja
pistäydyin siellä työpäivän päätteeksi.
Mukaani nappasin muutaman uuden sohvatyynyn
tänne mökin sohvalle.
Sohvassa ei ole ollenkaan pehmustettua selkänojaa,
joten tyynyjä saa olla paljon.
Olettekos huomanneet, että Citymarketista saa aivan ihanaa
astianpesuainetta Pirkka tuotesarjasta.
Tuo metsämarja oli niin ihanan tuoksuinen,
että on ihan ilo tiskailla täällä mökillä.
Tilasin myös Dermosililta appelsiinin tuoksuista shampoota
ja saunasaippuaa, joka tuoksuu niin kesältä.
Täällä sataa parhaillaan, joten se niistä keleistä joihin
viittasin edellisessä postauksessani.
No toivotaan, että se aurinko sieltä palaa ja
tekeehän tuo sade hyvää...ainakin siitepöly
hiukan huuhtoutuu terassilta.
Huomenna on jo perjantai
joten hyvää viikonloppua kaikille!
Syreenit on ihania, mutta ei jotenkin sovi sisälle. Ainakin meillä niistä tulee ihan älyttömästi sellaisia mustia, pieniä, kovia ötököitä. Mutta terassille mitä ihanin kimppu.
VastaaPoistaJa sitrustuoksuihin oon ihan hulluna eli tuo Dermosilin saippua on meilläkin käytössä. Täytyykin tutkia tuo Pirkka-sarja seuraavalla kauppareissulla.
Sateista päivää täälläkin vietetty, mutta onpahan ollut aikaa leipoa :)
Joskus noita ötököitä tosiaankin tulee. Terassilla kimppu eu häiritse tuoksuille herkkiä ihmisiä...eikä ötökkäkammoisia.
PoistaTuo Dermosilin saippua on ihana ja tuo tiskiaine...kannattaa kokeilla.
Mukavaa viikonloppua sinne!
Ihanat kuvat ♥
VastaaPoistaKiitos Kirsti! <3
PoistaKauniita kuvia ja nuo syreenit ovat todella ihania :)
VastaaPoistaKiitos! Niin on, ihan paras tuoksu kesässä! <3
PoistaSyreenit ovat aivan ihania! Joka paikka tulvillaan liloja kukkia ja voi mikä tuoksu <3
VastaaPoistaJuurikin näin! <3
PoistaKauniit syreenit! Tykkään!
VastaaPoistaMinä myös! <3
PoistaIhanat kuvat. Meilläkin odotellaan syreenin nuppujen avautumista.
VastaaPoistaKiitos! <3 Pian teilläkin on huumaava tuoksu!
PoistaVoi miten kesäisiä kuvia <3
VastaaPoistaHyvää tekee luonnolle välillä vähän kastuakin, toivotaan kuitenkin, ettei montaa päivä satele.
Kiitos Outi! <3 Luonto kyllä kaipasikin vettä, nyt taas paistaa!
PoistaSireenit ovat upeita, täälläkin ootellaan aina niiden kukkimista ja se tuoksu on huumaava ja niin kesäinen!
VastaaPoistaPitääpä katsellakin sillä silmällä tuota astianpesuainetta ;)
Ihanaa tulevaa viikonloppua sulle Marita <3
Niin on, harmi vaan kun kukkivat niin vähän aikaa, mutta toisaalta sitten tulee taas lupiinit! <3
PoistaIhanaa viikonloppua myös sinne!
Upeita kuvia!Syreenit ovat lempikukkiani lupiinien ohella.Niiden tuoksu
VastaaPoistasaa mielen vaeltamaan lapsuuden kesiin, jotka olivat aina aurinkoisia
leppeän lämpimiä. Olipa hauska, että osuimme samalle valokuvauskurssille.
Toivottavasti tapaamme vielä jatkokurssin merkeissä.
Aurinkoista ja rentouttavaa viikonvaihdetta!
Kiitos Teija! Meillä on niin samat lempikukat!
PoistaValokuvauskurssi oli kyllä mukava ja olisi kyllä kiva saada jossakin vaiheessa jatkoa oppeihin! Oli mukava tavata ja hyvää viikonloppua sinne!
Meillä ei vielä syreenit kuki, mutta reissusta tultuani odotti ihana yllätys puutarhassa,
VastaaPoistaomenapuu oli täydessä kukassa, aivan täydellisen kaunis : )
Otatko kuvia järjestelmäkameralla? Sun kuvat on tosiaan niin upeita, että pakko kysyä!!
Olen onnistunut sekoittamaan oman digikamerani asetukset totaalisesti, joten kuvani on mitä sattuu ja
harkinnassa on ollut järkkäri...
Hyvää viikonloppua!
Kukkiva omenapuu onkin kaunis ja nyt tuntuu, että kaikki omenapuut ovat aivan valkoisia...paitsi meidän vanhus...muutama hassu kukka! kiitos, kyllä otan järkkärillä ja tähän asti olen kuvannut automaattiasetuksilla. Nyt kun olin tuolla Fridan kurssilla niin opettelen käsiasetuksilla kuvausta. Voi harmi, toivottavasti mieluinen järkkäri löytyy! Suosittelen kurssia jos vain kohdalle osuu.
PoistaMukavaa viikonloppua! <3
Syreenin tuoksu on ehkä kesätuoksuista se kaikkein ihanan <3 Kun syreeni kukkii, tietää, että kesä on täällä!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä! <3
PoistaOi ihania kuvia. Hauskaa myös, että olin ostanut samoja tyynyjä myös mökille ja tänään pääsen mallailemaan niitä❤️
VastaaPoistaKiitos Katja! <3 Oli niin edulliset tyynyt, että oli pakko ostaa!
PoistaIhanat tyynyt ❤️ Taisi olla samoja mitä minäkin mietin ostavani mutta päädyin tähtiaiheisiin ;) Syreeni on lemppareitana myös vaikka siitepölyallergisena en juurikaan tunnu kestävän muitakaan tuoksuja mutta syreenia tulee pihalla tuoksuteltua :) Hyvää viikonloppua ❤️
VastaaPoista