7. toukokuuta 2018

Sunnuntain pikavisiitti...




...mökille!






 Eilen sunnuntaina piipahdin mökillä.
Aurinko paistoi illalla ihanasti terassille.
Meillä tämä mökkikausi ei ole vielä oikein käynnistynyt.
Sen verran olemme siellä olleet, että mökki on siivottu ja kuusiaita
leikattu...puoliksi.
Tuo mies kun sen kätensä loukkasi kesken leikkaamisen.
Eilen katsoin, ettei se paljoa kesken jäänyt, joten ehkäpä
minäkin sen pystyisin loppuun leikkaamaan.
Miehellä oli koko viikonlopun ohjelmaa, joten tänä viikonloppuna
ei muutenkaan ollut aikomus mökille mennä.

Sitten on vielä tuo laituri.
Mökkimme sijaitsee joen varrella, joten laituri pitää
nostaa syksyisin ylös maan kamaralle.
Muuten jäät voivat lähtiessään viedä laiturin mennessään.
Tänä vuonna jäät sulivat melkein paikoilleen, mutta on
niitäkin keväitä ollut, kun jäät lähtevät virran mukana ja
siitä vasta melkoinen meteli ja pauke syntyy.
Katsotaan nyt saadaanko se laituri paikoilleen
ennen Juhannusta.

Olettekos nähneet noita virkattuja ampiaispesiä?
Mökille teki muutama vuosi sitten ampiaiset pesän aivan
oven viereen seinän sisälle ja sieltä
ne löysivät tiensä sisälle mökkiin.
Myrkytettiin ja kerättiin ampiaisen raatoja tuhansia mökin lattioilta.
Silloin ampiaiet häätivät meidän pois mökistämme ja muutimme
aika aikaisessa vaiheessa takaisin kotiin.
Nyt olen lukenut noista "feikki" ampiaisen pesistä, joiden
tarkoitus on näyttää paikan olevan jo "varattu" ja ampiaiset lähtevät muualle.
En tiedä noiden tehosta mitään, mutta nyt ajattelin kokeilla ja
virkkasin muutaman pesän sisäänkäynnin lähelle.
Toivottavasti toimii ja ampparit lähtevät muualle.

Leinikit ovat vieläkin näin kauniita maljakossa.
Ne ovat kestäneet nyt kaksi viikkoa.
Niin kauniita herkkiä kukkia.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!


8 kommenttia :

  1. Hauska ampiaispesä, en ole ennen nähnyt.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oli aika hauska näitä virkkailla! Tuo amppari vaan tuotti alkuun vaikeuksia!

      Poista
  2. Mulla ei ole ollenkaan noin hienoja feikkipesiä, vaan ihan vaan talouspaperimytyllä täytettyjä ruskeita suodatinpusseja, jotka olen rutistellut pallomaisiksi ja sitten vaan teipannut lasikuistin räystäille pariin eri kohtaan. Ja voin sanoa, että toimii. JOS vaan muistaa laittaa ne ajoissa, eikä vasta sitten, kun pesänrakennus on jo alkanut ;). Sillai mulle kävi ensimmäisellä kerralla.

    Kauniita kuvia taasen. Ihan kesä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minäkin kokeilin tuota suodatipussi-pesää, mutta olisinko tosiaan asentanut sen liian myöhään kun ei tehonnut.
      Nyt ainakin näyttäisi siltä, että nämä tehoaa!
      Kiitos!

      Poista
  3. Nuo ampiaispesät kuulemma toimii, joten hyvä, että teit...ja tulihan siitä aika suloinen <3 Ihania kuvia olet taas ottanut <3
    Mukavaa viikkoa Marita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nyt näyttää siltä, että olin pesieni kanssa oikeaan aikaan liikkeellä! ei näkynyt amppareita yhtään!
      Kiitos Outi!

      Poista
  4. Ihanat kuvat! Tuo mökkeily on sitten mukavaa! Jossakin tuollaisen valepesän jo näinkin ja olin ihan hämmästynyt, loistava idea:) Aurinkoista viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Tänä vuonna taisin olla ajoissa tuon pesän kanssa. Toimii, plrräsi muutama pörriäinen oven lähellä, mutta lensi äkkiä pois!

      Poista