...syksyn tuntua ilmassa!
Tänään oli jotenkin jo syksyn tuntua ilmassa.
Ilma oli lämmin, mutta jotenkin syksyinen.
Tänään kauppareissulla nappasin mukaani kimpun auringonkukkia
olkkarin pöydälle silmäniloksi.
Paluu arkeen loman jälkeen on alkanut melko kiireisenä.
Töissä on melkoista tohinaa ja touhua, ettei meinaa oikein perässä pysyä.
Eilen illalla kärsin melkoisesta päänsärystä joka jatkui ihan tähän
aamuun asti.
Eilen en ehtinyt juomaan edes päiväkahvia ja niskat ovat jumissa,
joten pään kivistys johtui ehkä siitä.
Nyt loman jälkeen olen juonut aamuisin sitruuna-hunajavettä.
Luin, että tällä juomalla on hyviä terveysvaikutuksia ja se poistaa
tehokkaasti nestettä.
Kiireisen päivän jälkeen jaloissa ei ole turvotuksen tunnetta
ja tämä vesi auttaa tehokkaasti aineenvaihduntaan.
Sitruuna/lime-hunajavesi
1 tl luomuhunajaa
1/2 sitruunan tai 1 limen mehu
lämmintä (ei kiehuvaa) vettä
Liuota hunaja lämpimään veteen ja purista puolikkaan
sitruunan/limen mehu veden joukkoon ja nauti.
Veden vaikutus tehostuu kun juot juoman aamulla tyhjään vatsaan.
Kannattaa kokeilla!
Kyllä se arki on loman jälkeen vienyt mehuja itseltäkin,että muistaa syödä ja juoda oikeaan aikaan (eli ihan eoäsäännöllisesti ja kiireessä).Päivän,kun on jalkojen päällä,niin illalla huomaa kuinka jaloissa on painaumia.Tuo juoma täytyy testata!
VastaaPoistaTotta, illalla on aika sippi-olo!
PoistaKannattaa tosiaan kokeilla. Tekee hyvää keholle!
Ihanat auringonkukat. Kiitos sinulle.
VastaaPoistaMä kärsin migreeneistä melkein vuoden ja yksi mikä niitä aiheutti oli sitruuna, minähän join sitruuunavettä päivttäin.
VastaaPoistaSiksi vain vinkkinä ♥
Minulla oli päänsärkyä jo ennen tuota reissua ja sitruunavettä aloin juoda vasta reissun jälkeen joten se ei voi olla aiheuttaja. Epäilen, että töissä ilmanpaine tms. aiheuttaa päänsärkyä!
PoistaTänä aamuna oli ensimmäistä kertaa vilpoista ajella töihin pyörällä. Jotenkin en vielä ole ihan valmis syksyyn :)
VastaaPoistaKyllä selvää syksyn tyntua havaittavissa! Itsekkin tykkään syksystä, mutta kolmen koiran taloudessa en niistä sateista!
PoistaIhanaa viikonloppua! <3
Mun täytyis kans kokeilla tota juomaa.
VastaaPoistaIhana kimppu kukkia ja aaaaah toi kynttilä. Pian minäkin otan kynttilän esille, ihanaa.
Suosittelen!
PoistaMe juodaan miehen kanssa molemmat ja olo tuntuu hyvältä!