...pannuleipä!
Tänään meillä tuoksui tuore leipä.
Löysin nimittäin helpolta tuntuvan ohjeen
ja kun kaapista tarvittavat aineet löytyivät niin
tuumasta toimeen ja kokeilemaan.
Yleensä tuo kuivahiivalla leipominen ei minulta
onnistu, aina tulee likilaskuisia pullia tai sämpylöitä,
Mutta nyt onnistui.
Tämä supernopea leipä kohosi hyvin ja maistui
aivan ihanalta juuri uunituoreena
voin ja juuston kanssa.
Rouheinen pannuleipä
5dl vettä
3dl kaurahiutaleita
1 pss kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
1 rkl sokeria
0,5 dl margariinia
8dl rouheisia jauhoja
Sekoita kaikki aineet keskenäänja, anna taikinan kohota liinan
alla n 30 min.
Kaada taikina pellille.
Taputtele levyksi ja tee ruudut esim taikinapyörällä
Voitele kylmällä vedellä ja ripottele hiukan kaurahiutaleita
tai siemeniä päälle.
Paista 225 asteessa n. 20 min.
Kannattaa kokeilla!
Olettehan muistaneet käydä osallistumassa
Ilona pietiläisen
Kaunein Joulu-kiejan arvontaan?
Jos et vielä ole osallistunut
niin vielä ehdit sillä arvonta päättyy
25.9.2016
klo 21.00.
Osallistumaan pääset tästä.
Ihanaa tiistai-iltaa kaikille!
Samat hommat kuule täälläkin tänään. Ihan nauratti kun meillä on usein samoja puuhia samaan aikaan. Meillä tosin tehtiin grahamsämpylöitä...❤️
VastaaPoistaOnpa herkullisen näköistä leipää ja yllättävän simppeli resepti.
VastaaPoistaIhanaa tiistai-iltaa <3
Oli kyllä niin helppoa ja hyvää! Tämä leipä pysyi hyvänä seuraavaankin päivään...ei mennyt tintuksi!
PoistaIhanan näköinen pannuleipä. Melkein tunnen vastapaistetun leivän tuoksun.
VastaaPoistaMitä rouheisia jauhoja käytit! Sopivan simppeli resepti minulle :)
Ihana, että tuoksu löysi sinut! Laitoin sämpyläjauhoja ja vehnäjauhoja, mutta voi käyttää melkeinpä mitä vaan. Kokeilemalla löytää itselleen sopivan sekoituksen!
PoistaTuoreen leivän tuoksu, ihanaa. Kiitos ohjeesta, pitääkin kokeilla.
VastaaPoistaOleppa hyvä! Kannattaa kokeilla!
PoistaOli niin hyvä lähikuva, että aivan teki mieli haukata.
VastaaPoista:)
PoistaNoin nopean ohjeen ehtii toteuttaa vaikka työpäivän jälkeen.
VastaaPoistaTotta ja nostatuskin kesti suurin piirtein sen verran, että uuni ehti lämmetä!
Poista