27. tammikuuta 2019

Tänään tehtiin...




...päiväreissu Hämeenlinnaan!






Tänään lähdimme visiitille Hämeenlinnaan poikaa moikkaamaan.
Aamulla pakkanen paukkui ja mies olikin jo laittanut takkaan tulet jo heti aamulla.

Ajaessamme Hämeenlinnaan maisemat olivat kuin Lapissa.
Täytyy sanoa, että kun ensimmäisen kerran kävin lapissa olin pettynyt,
sillä olen luullut, että siellä aina talvisin puut notkuvat tykkylumesta ja niin ei silloin ollutkaan.
Nyt kyllä täällä eteläsuomessakin on puissa tykkylunta ihanasti ja ne on niin kauniita.
Pakko oli pysähtyä välillä kuvaamaan maisemia.

Kävimme oikein Hämeen linnan pihalla ja olisin halunnut mennä oikein
kierrokselle linnaan, mutta jätettiin se nyt suosiolla kesän ohjelmanumeroksi.
Poikamme asuu ihan Sibeliuksen kotitalon nurkilla ja myös se kiinnostaisi, joten
ensi kesänä voisi käydä myös siellä.

Auringonlasku oli kotiin tullessamme todella kaunis.

Niin se viikonloppu taas vierähti.
Eilisen olin koulussa ja meillä oli esityspäivä ja oli kyllä niin kiva päivä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia :

  1. Teillä on ollut mukava päivä ja kauniita kuvia olet onnistunut napsimaan.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä kaunis ja kylmä päivä...nyt räystäiltä tippuu vettä!

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia taas kerran! Aurinkoiset pakkaspäivät on kauniita <3
    Mukavaa viikkoa sinulle Marita <3

    VastaaPoista
  3. Hämeenlinna on kaunis paikka. Laitahan listallesi Tiirinkosken Tehdas, joka sijaitsee lähistöllä. Aurinkoista viikkoa! Tuija

    VastaaPoista